lauantai 31. maaliskuuta 2012

Lakkeja

Väri-ilottelin. Vihreät froteet ostin uutena, keltainen ja vaaleanpunainen olivat entisessä elämässään kuminauhalakanoita, punainen on varsinaisen virka-aikansa toiminut mummon kerrastonpaitana :b

Tyttö ihastui pinkkiin ja keltaiseen, itselleni teen keltaisen tuomaan aurinkoa tähän lumipyryyn.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Mekko

Hurautin neitokaiselle mekon. Kangas oli hänen mielestään tosi kiva, koska "siinä on kurpitsa ja Nalle Puh kasvattaa aina kurpitsoita ja ne on niin kivan näkösiä". 

Puuvilla oli melko ohutta, joten vuoritin mekon kokonaan ohuella valkoisella puuvillasekoitteella. Varsinaisesti se on tarkoitettu lakanaksi, mutta olen jo monta vuotta menestyksekkäästi hyödyntänyt tuota samaa sekoitetta vuorikankaana tällaisiin mekkoihin. Toivottavasti vakiopuljuni ei ihan heti lakkaa myymästä sitä ;b

Lakki

Ompelin eräälle pikkulikalle lippiksen. Kangas on vanhasta napakasta pussilakanasta, ja vahvistin sen vielä erikseen tukikankaalla. Vuoreksi tuli tummemman kuvion värinen puuvilla.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kankaita

Tunnustan; se olin minä joka ehti tällä kertaa napata kaikki Tampellat ja Marimekot kahelta kirppikseltä. Paitsi että on mulla yleensäkin aika hyvä säkä näiden löytöjen kanssa. Tekemisiini kun kelpaa myös pienet palat, kuten tyynyliinat ja kummallisen malliset kappaverhot :)

Oikeasti löysin myös paljon muita kankaita ja verhopareja mutta kuvaaminen oli pakko lopettaa kun tenavat eivät tunnu juuri nyt mahtuvan samalle planeetalle... valtakunnansovittelijan housuihin siis, hop.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Hattuja

Ompelin vauveleille keväisemmät hatut, kun olemme kolmisin menossa ihmisten ilmoille ;) Tavallisesti kaverit ovat rattaiden suojissa, mutta pitäähän se vähän villamyssyä komeampi kotsa olla kun joudun raahaamaan heitä kaukaloissa ympäri kaupunkia.

Typykällä on pykälän pienempi pää, siksi lakkeja ei voi vaihdella keskenään niin vapaasti kuin muita vaatteita. En ehtinyt ommella kuin yhdet lakit, ja kangasvalinta oli niin vaikea - enhän tiedä mitä huomenna huvittaa pukea päälle ;b

Lisäksi tein kokeeksi neitokaiselle lippiksen "perinnöksi" saamastani vuosikertakankaasta.

Mekkoja

Ompelin pari pientä mekkoa.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Talosta koti

Tuli ostettua metsätila. Tarkoituksena on kunnostaa 1948 rakennetusta rintamamiestalosta koti tälle perheelle. Retkeilimme viikonlopun ajan tulevassa kodissa ja tullattiin piharakennukset sun muut. Talo tuli irtaimiston kera (perikunta vei ne omasta mielestään parhaat päältä), ja siksipä sitä ei varmaan kuukausiin tiedä ihan mitä kaikkea omistaakaan ;b Tällaisille näperteleväisille on tietenkin suuri ilo saada kertaheitolla laaja repertuaari työkaluja ja materiaaleja - ja tiloja...

Sarviksen värillistä muovia, kaapeissa lojuvat vuosikertaverhot, hienokuntoiset wanhat matkalaukut, Iskun punaiset muovituolit... otin jotain pientä tänne kirkonkylän vuokrakotiin tarkemmin puhistettavaksi. Lisäksi löysin "navetan" puolelta aarteen; pieni pahvilaatikko Arabian kahvikuppeja. Harmillisen huonossa kunnossa olivat näin äkkimulkaisulta (en tosin ehtinyt vielä pestä niitä), keksinen aikanaan jonkun koristeviran niille.

Tuskin maltan odottaa että pääsen sipaisemaan maalia vähän sinne sun tänne, kaatamaan muutaman puun ja laittamaan pihasaunan uuteen kukoistukseen! Laajennusosan väsääminen ja vanhan puolen ehostaminen ottanee kuitenkin sen verran aikaa, että ei aivan itsestäänselvää ole päästä muuttamaan tämän vuoden puolella.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Hame

Nitoja on hukassa enkä päässyt aloittamaan sohvien uudelleenverhoilua, joten korvaukseksi muunsin kangashyllystä pilkistävän keinokuituisen kappaverhon hameeksi. Kuminauhan pujotin valmiiseen tankokujaan, ja koko homma vaati vain yhden saumurin sauman.

Magneettikirjaimet


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kohdevalaisin

Sain tällaisen pienen lampun. Meillä on odottamassa eri väreissä muutamia erilaisia seinävalaisimia, ja mietinkin jos ne pistäisi yhdelle seinälle riviin. Saattaa kuitenkin olla, että päätyvät yövaloiksi (ärsyttävän käytännöllistä ajattelua minulta). Oranssia meillä ei olekaan kovin paljoa, yksi lehtiteline tulee mieleen - tarkoituksena on rakennella jonkinlaista kokonaisuutta värikylläisistä roinistamme ja sijoittaa väri per tila.

Haaveissa on siis sellainen Deko-lehden ylistämä moderni musta-valkoinen perushirvitys, eli laitamme musta-valkoisen kodin ja siihen sitten värilliset tavarat suloiseksi sekamelskaksi.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Remmikengät

Tykkään keväästä ja kesästä jo senkin vuoksi, että silloin on niin paljon valinnanvaraa kengissä ja vaatteissa! Nämä kengät ostin jo joku aika sitten tuolle nelivuotiaalle. Mahtavaa kun sillä koipi kasvaa, ja pian pääsee siirtymään ´isompien tyttöjen´ kenkiin. 

Monen kivan merkin kengätkoot alkavat vasta läheltä kokoa 30. Livie&Luca ja Kavat onneksi tekevät kauniita, nahkaisia kenkiä pikkulapsille. Meillä onkin useita Kavatin kenkiä, ja nämä kuvien punaiset remmikengät ovat tuota ensiksi mainittua merkkiä. Lasten kengissä arvostan nahkaa ja merkkiä, koska pelkään että jos ostan kengät marketeista, pilaan tenavien koivet loppuelämäksi (oikeasti olen vain kiintynyt maalliseen).

Camperin sirot kävelykengät ostin tytölle viime kesäksi, nyt nekin on jo ihan liian pienet - onneksi tuo vauveli kasvaa koko ajan ja perii aikanaan kaikki herkut.

Malttamattomana kuolaan esimerkiksi sellaisia kuin Swedish hasbeens, Camper, El naturalista ja PomPom. Kiinnostaisi myös päästä hiplaamaan Bundgaardin ihanuuksia, mutta kukkaroni onneksi niitä myyvät liikkeet ovat matkojen takana :))

Mekkoja

Ompelin eilen vuoren mekkoja. Tuo turkoosi-valkoinen oli hauska kokeilu, kun meillä lapsena oli vuodevaatteet tuosta kuosista, myös puna- ja keltasävyisenä. Muut kankaat olen napsinut kirppiksiltä.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Sähkövatkain

On niin samoja tyylejä tuon edellisen kuvan härvelin kanssa tämä työkalu :) Vanha kampe alkoi möykätä pelottavasti. Silitysrautakin halusi samanaikaisesti alkaa purkukuntoiseksi, ja kun sain sellaisen maksamatta itse siitä mitään niin uskalsin tähän vatkaimeen vähän panostaa. Vaikka eipä sillä hirveästi ole väliä ole millaisella masiinalla sitä arkista perunamuusia hurauttaa...

Kälykin osti taannoin tällaisen ja kehui alustaa kauhean käteväksi. Tuo "telakka" lienee ainakin siitä hyvä, että osat pysyvät tallessa; meillä marakatit kuljettavat keittiölaatikoiden sisällön sohvien alle, lelukoppaan, kylpyammeeseen, sänkyyn, ulos ja milloin minnekin. Nyt säästyy siis taikinakoukkujen hakemiselta, ehkä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vauvan lakki

Vielä oli ihan pieniä jämiä kutkuttavan suloista Peppi-puuvillaa jäljellä; taioin siitä vauvalahjan pienelle tytölle. Tein vasiten siitä sen verran ison, että se on sitten kesällä sopiva.

Arvoin vähän aikaa vuoren värin kanssa, mutta sitten päätin laittaa limenvihreän, kun oli ihan samanväristä nyöriäkin jemmassa. Valkoisen, melko ohuen kankaan vahvistin tukikankaalla, joten erivärinen vuori ei kuulla läpi.

En tiedä käykö vauvan äitimuori täällä kurkkimassa, mutta huomenna tulee postia jos satut tämän herkkupalan näkemään :)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Neulatyyny

Viimeksi hukkasin ompelusakset, nyt hävisi neulamagneetti. Höh, kun se on niin käteväkin. Kasasin tiiviin pallon ja laitoin sen parittomaan kahvikuppiin. Kupin saa halutessaan vielä muuhunkin käyttöön - jos sattuu vaikka löytämään jostain sen magneetin...

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Vihreää

Tähän aikaan vuodesta sitä niin innostuu tuosta ulkoa puuttuvasta vihreästä väristä. Ja erityisesti eräs sävy... tumma limenvihreä oli tuon välikausipuvun värin nimitys. Olin jo ostaa esikoiselle punaisen käytettynä, mutta eihän tuota voinut vastustaa.

Huomasin, että ´tummaa limenvihreää´ löytyy meiltä niin liinavaatekaapista kuin lelukopastakin. Yksi sänkykin on heläytetty vihreäksi. Vuosikertakahvikuppeja, servettejä, lankoja... jopa sukkia ja paita löytyi melkein samassa sävyssä.

Tikkurilan värikartasta voi napata itselleen tämän värin koodilla L387, tuo koru on maalattu ko. vihreään sävytetyllä Kiva -kalustelakalla.

Ai niin, tuo sini-violetti lakki lienee niin räikeä tyylipoikkeus minulta, että se ansainnee meriselityksen; olen liian heikkoluontoinen vastustaakseni esikoisen toivomuksia, ja hän näkee tällä hetkellä kaiken "viloletilla" kuorrutetun niin suloisena...

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lamppuja

Ammattikoulun hylkäämät groteskit lamput tulevat löytymään uuden kotimme olohuoneesta. Maalaan ne luultavasti mustiksi. Nämä on melkein puolen metrin mittaiset, painavat varmaan kymmenen kiloa. Aivan täydelliset!!! Tuskin maltan odottaa että pääsen ehkä loppuvuodesta niittaamaan nämä kattoon! :))

Tämä muuten muistuttaa pienesti Design House Stockholmin Work -lamppua. Work on ihan ok, mutta liian hillitty. Mielikuvissani sopii paremmin asumukseen, jonne on varisteltu nimekkäiden suunnittelijoiden tekeleitä ja jossa ei päivittäin manailla joka paikassa lojuvia legopalikoita, hengareita, väriliituja, muovisankoja, leluautoja, keittiövälineitä, paperisilppua tai puolikäyttöisiä vaatteita...

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hamonen

Tämä hame valmistui kahdesta kappaverhosta: ompelin kolmionmalliset verhot keskeltä yhteen, ja vyötärölle tuli leveä kuminauha. Edestä verhot ovat lomittain, joten hame päällä on melko helppo kulkea.

Oikeasti tein tämän jo viikko sitten, mutta tenavat eivät välitä ollenkaan tämän tapaisten kuvien ottamisesta - tähänkin piti lahjoa suklaalla.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kahvikuppi



Olga Osolin R-malli oli tuotannossa 1941-1968. Ostin tämän muka vesivärikupiksi mutta kyllä se kahviakin toisinaan näkee. Pesen kaikki kupit surutta pesukoneessa. Tässäkin kupissa on lasite jo kulahtanut, ja ensi alkuun luulinkin jonkun maalanneen tämän itse ;))

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Leluja

Taas tuli valikoimaan muutama eläin lisää. Toivottavasti löytyy vielä muitakin värejä kuin punaista. Kovin montaa kappaletta en enää aio hankkia, katsotaan nyt jos vastaan tulee.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kokeilua


Minulla on monenlaisia utopistisia haaveita kankaanpainoon ja paperisiin painotuotteisiin liittyen. Ostin juuri kirjan, joka esittelee muutamia keinoja tekemiseen. Kokeilin pitkästä aikaa linolevyn kaivertamista, kuvat painoin ihan vain paperille kokeilumielessä.

Kuva-aiheita minun ei tarvitse etsiskellä, mutta tekniikkapuoli on vielä opiskelussa. Luulen, että minulle sopisi parhaiten tässäkin kirjassa esitelty estoainemenetelmä, jolla voi toteuttaa hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia.

Kirja: PRINTTEJÄ! Paina omat jälkesi kankaalle, kortteihin, seinälle (Lotta Jansdotter, WSOY 2008)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Lakkeja

Innostuin tuon aiemmin tekemäni vauvanlakin myötä tästä Optisesta omenasta :) Vanhin poika perii siskoltaan mustan välikausipuvun, joten sen kanssa sopiikin tosi hienosti tällainen lakki kevääseen.