torstai 27. syyskuuta 2012

Kalsareita

Miten otetaan yhteiskuva pian vuoden ikäisistä kaksosista? No ei kyllä mitenkään. Pojankloppi odotteli ja makoili aikansa kauniisti paikallaan, mutta siskolikka se vain otti ja lähti iloisesti nostelemaan kerta toisensa jälkeen.

No, joka tapauksessa ompelin kavereille kovaan tarpeeseen uusia puolipotkareita. Vain puolen metrin pätkistä sain ommeltua yhdeksät 68/74 -senttiset pöksyt kaikkine virityksineen (=sukkaosat, haarapalat). Tämä norsutrikoo on laadukkaan oloista ja tosi helppo saksia ja ommella siistin näköiseksi.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kaavoja

Sihteeri pitäisi kaiketi hankkia, kun ei ehdi "pitää lukua" tekemisistään... monenlaista ehtii puuhata mutta ei tahdo ehtiä raportoida niistä. En halua uskoa, että minun pitäisi muka sanoa että on KIIRE... vaikka oikeasti kaiken järjen mukaan niin olisikin, haluan silti tapella vastaan ennen kuin suustani tuon ärsyttävän, pureskelematta nieltävän verukkeen päästän lipsahtamaan :b

Piirsin kaavoja, aloittelin kyllä jo viikonloppuna mutta nyt on puolenkymmentä kokoa valmiina. Vähän enemmän siroutta liivimekkoon hain. Muutama tästä isompi koko vielä pitäisi kynäillä, niin voisi kummityttöäkin muistaa uusilla koltuilla.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Lakanoita

Viikonlopun pikaiselta kirpputorikierrokselta löytyi jokunen nätti lakana. Keksin nämä mummulan kesistä muistuttavat kaunottaret jo viikkoja sitten, kun siskolikka niistä silloin yhden itselleen osti ja minä jonkun mielenhäiriön tähden jätin ne odottelemaan.

Meillä on paljon kivoja vuosikertalakanoita ja muita vuodevaatteita, mutta toistaiseksi tilaa on niin vähän että osa on "säilössä" (=unohtuneina) hankalasti sijoitettujen kaappien uumenissa... onneksi oma koti on jo vesikattovaiheessa ;)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Froteemekot

Ompelin tytöille pitkähihaiset mekot. Vähän harmitti se, kun kanttien tikkaukset eivät ole viivasuorat, olivat vähän oikulliset tehtävät kun vaaleanpunainen lanka ei ollut kovin laadukasta. Ja sitten se mokoma vielä loppui niin, että jouduin laittamaan helmaan käänteen valkoisella. Froteessa se ei tosin onneksi näy kuin kääntöpuolelta.

Pienistä tekemisvaiheen harmeista huolimatta näistä tuli ihanat arkimekot, jotka haluan molemmille myös vihreinä ja mustina ja ja ja mitä nyt vain ikinä ehdin ja keksin... pienemmänkin mekon kaavan piirsin itse, aika hyvä tuli kertalaakista. Suhteessa se on isompaa mekkoa vähän lyhyempi, koska pikkulikka kulkee vielä enimmäkseen kontaten.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lakit kaikille

Näyttää että syksy ihan tosissaan on täällä, joten ompelin aamusella koko revohkalle froteesta vähän lämpimämmät lakit. Loppupäivä hypittiin lätäköissä ja heiteltiin kiviä jokeen.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Kukkamekko

Tein lopulta valmiiksi tuon keltaisen mekon. Olkasaumaan piti keksiä jotain, kun se keskimmäisemme tosiaan kokeili niitä saksia siihen. Neuvottelimme asiasta, siihen olisi kuulemma pitänyt tehdä joko ruusu tai sitten punainen apina (aika ihana ajatus), mutta päästiin lopulta yhteisymmärrykseen että kokeillaan simppeliä kukkaa. 

Terälehtien alaosa on puuvillaa, ja keskellä on päällystetty nappi. Tämän pitäisi sietää pesua hyvin, olen joskus tehnyt itselleni froteetunikan jota kiertää rivi froteella päällystettyjä nappeja ja sitä on ahkerasti käytetty. 

Mieluiten olisin halunnut tämän mekon ihan yksivärisenä ilman mitään virityksiä, mutta luulen että tykästynkin tuohon olkapäällä nököttävään rehuun. Samalla keinollahan voisi tehdä rintaneulankin...

perjantai 7. syyskuuta 2012

Lakkeja

Siivosin ja järjestelin kankaat, ja muutamista "löydöistä" oli aivan pakko kokeilla lakkia... ylimmäinen kangas Fin-Helenin, alin Tampellan, muista ei varmaa tietoa mutta napakoita vuosikertalaisia yhtä kaikki :)

torstai 6. syyskuuta 2012

Korjaushommia


Nyt on kaikkiin vaippoihin vaihdettu uudet tarrat. Laskeskelin, että niitä tuli ainakin kolmekymmentä. Huh huh. Nyt annan itselleni luvan siirtyä taas mukavien ompelusten ja hommien pariin :)

Tajusin tuota kuvaa ottaessa, että eihän se nyt ole kummakaan kun yhtenään kysellään noista vauveleista jotta onko ne kaksoset, kun "pikkuveli" on tuommoinen hirmuinen roikale! Varmaan toistakymmentä senttiä pituuseroa... :))

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Mekkonen

Ompelin sitten toisenkin mekon tuosta keltaisesta froteesta. Äitimuori vinkkasi joskus, että tasosaumuriin kannattaa ostaa myös ompelukonelankoja niin ei tarvitse hamstrata monin verroin saumurilankoja. Se ei näyttänyt toimivan minulla, sillä juuri vaihdetuista neuloista ja oikeista säädöistä huolimatta kaulus oli täynnä hyppytikkejä, kunnes vaihdoin tilalle saumurilangat. Pienet puolat lienevät liian keveitä.

Lakki on eilisiä tekosia, mahtavan pehmeää tuo tenceljoustofrotee.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Froteemekot

Hurautin pari vastustamatonta mekkoa. Keltainen on tenceljoustofroteeta, kuin itse aurinko! Musta-valkoraidallinen on Metsolan joustofroteeta.

Nämä tein tilauksesta, mutta esikoiselle on leikattuna tuollainen samanmoinen keltainen - siihen minun on kylläkin keksittävä jotain koristetta, kun kaksivuotiaamme kokeili fiskarsilaisten terävyyttä olkasauman tienoille... saan tosin olla tyytyväinen, se kun oli ensimmäinen ompelukseni johon lapset ovat kajonneet näiden vuosien aikana :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Värisuora

Ostin pinkkiä froteeta - ai että se onkin ihana! Erityisesti limenvihreän kaverina.