perjantai 30. marraskuuta 2012

Reseptejä














Leivoimme mahottomasti jotta reseptivihko olisi hieman edistynyt. Mietin tässä, että ei me mitään hurjan laiskoja leipojia taideta ollakaan kun tuli jo valinnanvaikeus mitä tuohon vihkoon oikein laittaisi ja nyt se tuntuu tyngältä kun ei sivumäärää aivan mahdottomaksi viitsi kasvattaa...

Meillä on mainiot nämä kuvausolosuhteet; olohuoneen nurkassa kärvistelevän pakastimen päälle on viritetty kaavapaperia taustakankaaksi, toinen salama on sohvan päällä ja toinen lattialla... lisäksi olen jo tottunut tuohon siipan järeään (melkein) täyskennoiseen ja nyt se on huoltoreissulla ja joudun tyytymään "vähempään".. vaikka turha sinällään napista kun tuskin olisin sillä kovin paljoa enempää saanut irti ;)

maanantai 26. marraskuuta 2012

Pöksyjä


Metsolan keltaisesta joustofroteesta valmistui parit kalsarit nuorimmaisille. Kuopus on kasvanut pituutta niin, että sain tehdä jo 80-senttiset, ettei aivan heti jäisi pieniksi. Vain 60 cm:n kangaspätkästä tuli helposti kolmet housut.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Paidan muokkaus

Pojanklopit saivat serkkupojan pieniä vaatteita itselleen, ja niiden joukossa oli tämäkin kiva paita. Kaula-aukko oli melko pieni, joten suurensin sitä hieman ja vaihdoin paitaan keltaiset kanttaukset.

Oikeasti tuo kaula-aukko oli vain tekosyy jonka myin itselleni saadakseni päivittää paitaa, koska ruskea ei ole enää ykkösvärejäni ja tykkään leveämmistä kanttauksista kuin paidan alkuperäinen oli ;))

tiistai 13. marraskuuta 2012

Pipo


Aina sama juttu; eräs selvittelee vaatekaappiaan ja huomaa, miten tästäkin joutilaasta voisi tehdä sitä ja tätä... tällä kertaa hyppysiin osui lyhyenmallinen puuvillaneuletakki, joka on saanut maata vaatepuulla jo pitkään.

Leikkasin takakappaleesta pöhkön pipon, joten takavuosien kirppislöytöhuivi sai melkein samansävyisen kaverin. Huivi on säilynyt mieleisenä, vaikka olenkin tällainen tuuliviiri.

Peruspaita


Vauvelit olivat kaivelleet yhden kangaslaatikoista aivan levälleen, ja jälkiä korjatessani huomasin että naapurin muorilta saamaani punaista collegea oli vielä paidan verran jäljellä. Mekossa kangas on osoittautunut laadukkaan oloiseksi, joten toiveikkaana kursaisin kokoon paidan vanhimmalle pojalle.

Kaverin lempiväri on sininen, mutta harmillisesti satun karsastamaan juuri sitä. Mietinkin tuossa, että yritänkö huomaamattani syöttää sille tuota punaista joka muodossa. Kesäksi ostin punaiset Converset, ompelin mustien vaatteiden kaveriksi punaisia asusteita, suosikkiteepparin pohjaväri on punainen, lämpimin fleece - punainen! Ja äiti vielä kommunisti (he he).

Ja nuo villasukat? On niissä keltaista ja oranssiakin...

maanantai 12. marraskuuta 2012

Joulukalkkuna (akvarelli)

Pitkästä aikaa jotain johon olen oikein tyytyväinen ;) Kortteja ajattelin tästä painattaa. Vähän postikorttikokoa isompi, yritin jättää rajausvaraa.

Jos saan kortteja painatettua, vouhotan niistä kyllä täällä jos joku on halukas ostamaan ei-ihan-jokaoksan joulukortteja ;b

perjantai 9. marraskuuta 2012

Froteista

Heläytin pari pitkähihaista paitaa joustofroteesta. Kaveriksi siihen vielä vekkulit tonttulakit.

torstai 8. marraskuuta 2012

Kaulurit

Sitten kun nokka jo vuotaa ja kurkku on kipeä, on hyvä huomata että naperoilla on kaulat melkein paljaana :b

Huldahuoleton ompeli siis kosseille kaulurit. Kankaaksi valikoitui jonkun kirppiksen ota tästä -kopasta resoriksi pelastettu paksu trikoo (naisten pöksyt evp). Väri sopii mukavasti etenkin nuoremman kläpin limenvihreään haalariin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mekkonen

Täydensin neitokaiseni mekkovalikoimaa tällä kaunottarella. Leikkasin mekon vasiten vinoon langansuuntaan, ja huomasin että tällaisessa mallissa se ei ainakaan kankaan laskeutumisen kannalta ole tarpeellista.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Nukkumattiverho

Yritän (taas!) siivota kangas- ja roinavarantoja ja koettaa laittaa turhia pois. Vastaan tulee järjestyksenpidon kannalta vaarallista tätä-voisi-joskus-tarvita -kamaa.

Tämäkin jonkinsorttinen klassikkopuuvilla on ollut jo monta kertaa pilkkomisuhan alla, kun olen suunnitellut muuttavani sen mekoksi. Kangas vain on harmillisen huonokuntoista, tai no ehjää sinänsä mutta siinä on kauttaaltaan pieniä tummia tahroja. Verhokäytössä ne eivät häiritsevästi erottuisi. Paras varmaan säästellä jonkun aikaa, jos tämä löytäisi paikkansa :b

lauantai 3. marraskuuta 2012

Väriä



Sisustushommat alkavat olla ajankohtaisia muutaman kuukauden kuluessa, joten koetan pikku hiljaa ottaa selvää mistä sitä oikeasti tykkää. Paljon helpompaa on vaahdota mitä EI haluaisi. Haluaisin vältellä terästä tai kiiltävää kromia (hanat ja muutama lattiakaivo), sekä maalaamatonta tai lakattua puuta. Tämä on aika paha, kun esille jää muutama niin kaunis hirsiseinä. Se on varmaa että valkoiseksi niitä ei ainakaan laiteta...

Meillä ei ole juurikaan huonekaluja, muutamia kaappeja ja keittiön pöytä täytyy jossain vaiheessa hankkia. Tärkeimpänä on kuitenkin sängyt kolmelle nuorimmalle, joten on ihan ensin aloitettava niiden etsiminen ja ehostaminen. Ja keittiön toinen penkki on myös vielä löytymättä. Onneksi piharakennuksia on reilusti, enkä vielä kokonaan ole ehtinyt niitä tonkia läpi.