maanantai 30. syyskuuta 2013

Pipoja

Ompelin ekat piponi :) Tunnetusti nirsona ja rasittavana kaikki-pitää-tehdä-itse ihmisenä arvelin ettei sopivaa kaavaa löydy, joten katselin siipan hyvin istuvan fleecepipon mallia tarkemmasti ja ompelin sitten tuommosia kaksinkertaisia missä on viisi syvää sisäänottoa tuolla päällä. Tuo nuken nuppia komistava on tietysti omani.

Tylsästi mustia, mutta maltillistavat monenkirjavia pihahaalareita. Tupsun tein seittemästävelijeksestä. Puuvillaelastaanitrikoo kangastukusta, halpaa ja näin äkikseltään laadukkaan oloista, napakkaa.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Ovia ja verhoja

No nyt on vessassa kaappitilaa. Wc-istuin on seinäkiinnitteinen, joten siippa jätti sen kotelon päälle tason koristeille eli noita kumieläimiä varten. Meillä oli tarkoitus laittaa allaskaapin viereen lisää alakaappeja, mutta vapaa lattiatila tuntui käytössä niin mukavalta että päätettiin laittaa hyllyjä tason päälle ja samanlaiset korkeakiiltoiset ovet kuin allaskaappissakin.

Selvittiin ilman vetimiä, kun ovet saa avattua tuolta alareunasta ilman näkyviä sormenjälkiä ;b Elukat pääsivät sitten ikkunalaudalle.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Tupsuja

Varmaan kuudennella kerralla onnistui... jotenkin olen kai koulussakin onnistunut välttelemään kaikki pelkkiin lankoihin liittyvät askareet (poislukien virkkaus), kun en muista tupsuja ennen tätä väsänneeni. Onneksi löytyi netistä helppo ohje. Lopputulos onkin aika veikeä :)

Mustia tupsupipojakin yritin samoilla lämpimillä pusata, mutta homma meni puihin kun lapset tarvitsivat kaiken olemassa olevan pöytätilan ravintolalleen :))

torstai 26. syyskuuta 2013

Leggarit


Kaava Ottobre 6/2012. Trikoo JNY Design. 70 cm:n palasesta sai molemmille tytöille housut. Mitoitus on vähän väljempi kuin H&M:n leggareissa joita pääasiassa käyttävät.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sammakko (eli saippuahylly)

Mulla on ollut etsinnässä saippuahylly kylppäriin. En perusta imukuppikiinnitteisistä, kumipäällysteisistä verkkokoreista ja yksinkertaisetkin hyllyviritelmät tuntuvat vierailta. Harkitsin seinään kiinnitettäviä saippua-annostelijoita, mutta arvelin sitten että kekseliäät kaksivuotiaat ovat siellä tuota pikaa saippuakupla-aineksia noutamassa...

Tähän asti pesuaineiden säilyttimenä on palvellut Legon Multi Basket, mutta umpinainen astia ei vain ole käytännöllinen kun sinne väkisin kerääntyy vettä.

Tämä Boon Frog Pod on tarkoitettu kylpylelujen ja muun oleellisen säilytykseen. Kuvista ei välttämättä käy ilmi elukan koko, korkeutta sillä on hurjat puoli metriä. Sammakon "päällä" on varsinainen hyllytilä, mutta pesuaineet mahtuvat hyvin myös tuohon irrotettavaan "astiaan".

Nyt tämä kylppäri olkoon sitten valmis. Ehkä laitan vielä kuivauslastalle taivaan rajaan jonkun koukun, kun se nykyisellään tuntuu niin hanakasti naperoiden leikkeihin lähtevän :b

Sammakon ostopaikka Coolshop.fi. Ei erikseen toimituskuluja ja nopea toimitus matkahuollon kautta.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Puutarha (akvarelli)

n. 13*15 cm
Siivoilin paikkoja (sellaistakin tapahtuu joskus) ja huomasin että tämä kuva oli pikku hitusta vaille valmis. Muutamia muitakin maalauksia on kesken, toivottavasti pääsen nyt siipan isyysloman aikana niidenkin kimppuun.. :)

Seuraava oma näyttelyni on tammikuussa 2014, sitä ennen on luultavasti kuvataideseuran tavaksi tullut joulunalusnäyttely johon olisi myös mukava osallistua.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kaulureita

Oli niin syksyinen aamu, että sain ensi töikseni ommella vähän lämmikettä räkänokkatorjuntaan. Uusien kaulureiden ompeleminen on toki vaivattomampaa kuin niiden olemassa olevien kaiveleminen varastosta :b

Vihreä teddykangas tarttui hetken mielijohteesta joskus mukaan Eurokankaan palalaatikosta - arvattavasti tymäkän värinsä vuoksi :) Vaikuttavat aivan päteviltä ja talvikelpoisilta nämä asusteet.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lakkeja

Kokeilin ommella eilisistä kankaista. Keltainen näyttää aivan ihanalle eritysesti tuossa vauvan hatussa. Nyöriäkin löytyi tismalleen sopivaa sävyä, sillä äitimuori oli päässyt irti erään kangastukun konkurssityhjennykseen ja muistanut minun marinani keltasävyisten nyörien löytämisen hankaluudesta.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kankaita

Metsola muisti minua supernopeasti paketilla; jo seuraavana päivänä tilauksesta oli kankaat postissa! Harmitti vain mahoton, että tilaamassani trikoossa oli virheitä, joten en pääse siitä heti ompelemaan leggareita niin kuin oli tarkoitus. Joustofroteet sen sijaan olivat moitteettomia.

Tuo keltainen versio apiltafroteesta taitaa olla aika tykättyä. Keltaisissa froteissa on ainakin meillä vain se ongelma, että se tahtoo tummua ja sotkeentua helposti käytössä. Nyt olen jonkun aikaa pessyt keltaiset vaatteet valkopyykin joukossa, ja toivon että se ratkasis kertalaakista tämän pulman, kun niin kovasti siitä väristä tykkään.. :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Lakki

Muistui mieleen tämä Miina ja Manu -joustofrotee, ja kankaita on varmaan liikaa kun en ensikatsomalla sitä löytänyt. Oli tullut työnnettyä pahvilaatikollinen froteita pinnasängyn alle, ja niiden joukossa tämäkin lopulta oli :b

Ensin ajattelin että kuvio on liian iso lakkiin kun kissoilta päät katkeilevat, mutta aivan mukavasti ne sittenkin asettuivat. Frotee on sopivan lämmin syksyn lakeissa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Lakki

Sain menneellä viikolla kasan verhoja ja muita kangasihanuuksia, joten pakkohan se oli kokeilla heti hatuntekoa moisista. Tätä samanlaista kukkakangasta minulla on ollut vuosia sitten, se oli väritykseltään pinkin eri tummuuksia ja myös tosi upeaa katseltavaa.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vauvalle lakkeja

Hui ko oli monta ompeluksetonta päivää tässä välissä, ihan meinas tulla vierotusoireita :b Sain vihdoin vauvan lakkivalikoimaa kasvatettua. Näitä ei olekaan sisaruksilta säästyneitä, sillä mulla ei ole ollu kuin toista vuotta tuo tasosaumuri ja en siis ole ennen joustavia lakkeja vauvalle tehny.

Laakasauma oli niin mukava tuttavuus ja käytössä kestävä ja jotenkin kiva laittaa noin pienelle, että hyödynsin sitä näissäkin. Tein yhden lakin ennen vauvan syntymää, ja nyt hioin mallia lisää: viidennestä lakista tuli jo täydellinen (vähempihän ei toki riitä). Solmimisnauhojen toisen pään huolittelin helposti ja nopeasti ompelemalla valmiiseen lakkiin tasosaumurilla pienen pätkän alkuun.

Puuvillaelastaanitrikoosta olen tehnyt potkareita ja imetyspaitoja, mutta pelkkä trikoo oli tähän asti kokeilematta. Olin yllättynyt, kun punainen ja musta pallotrikoo olivat tosi helppoja käsitellä ja niistä tuli vielä siistejäkin. Ehkä uskaltaudun vielä kokeilemaan leggareita tai paitoja trikoosta. Kaikki kankaat Metsola.

torstai 12. syyskuuta 2013

Pieniä ihmeitä

Tenavat nukahtivat ennätysaikaisin eilen illalla (kiitos ukonilman ja sähkökatkoksen), joten päätin käyttää hetkellisen hiljaisuuden järkevän nukkumisen asemesta vaatehuoneen päätyseinän maalaushommiin.

Varsinaisessa maalaamisessa meni vain vähän toista tuntia, mutta valmistelut, eli hirsien väliin laitettujen tilkkeiden kiskominen otti aikansa. Pellavarivettä, vaatekappaleita, lasivillaa, paperia... varmaan sammaltakin. Edelleenkin entistä ulkoseinää, joten lautaverhousta laittaessaan olivat vähän veistelleet hirsiä. Alkuun ajattelin hioa nuo veistokohdat nätimmiksi, mutta sitten päätin että tämä koti ei muutenkaan tavoittele täydellistä kuria ja järjestystä, joten antaa hirsienkin kelvata kaltaisenaan.

Jakotukki odottelee vielä kaappia, sitä en sentään tullut väkertäneeksi :b Noista "naulakoista" piti vielä sanomani, että ovat Bauhausin 30 cm pöydänjalkoja, musta jauhemaali pinnassa. Varsin näppärät ja jykevät kaikenmoiseen ripustamiseen. Kiinnitysruuveihinkin väritarkan eukon piti laittaa maalitipat, etteivät erotu.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Vauvan lakki

Mulla on aivan jääny tämä "päiväkirja" viime päivinä, mikä on harmi kun on niin kiva nähdä mitä milloinkin on tullu pusattua. Tänään vaatehuone eteni aika paljon, lieneekö aivan hullu haave että saisi päädyn hirsiseinän maalattua viikonloppuun mennessä.

Sain päivän postissa neuloja tasosaumuriini joten pääsin näin illankähmässä hurauttamaan JNY Designin ihanasta ankkatrikoosta vauvalle lakin. Tein lakin kaavan ennen vauvan syntymää, ja vaikka epäilinkin sen toimivuutta (sovittelin nukelle) se on aivan kelpo - napakka elastaanitrikoohan kyllä venyy ja paukkuu :)

Tämä onkin ensimmäinen lapsi jolle teen joustavista lakkeja, kun mulla ei ole ollut muiden aikana tuota konetta. Lakki syntyy 20 cm korkuisesta kangaspalasta, joten tilasin eri kankaista noin pieniä pätkiä Metsolasta, niin saa sitten pikkuinen vähän vaihtelua päähinevalikoimaan.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Maalia hirsiseinään

Khh:n ja keittiön välinen hirsiseinä
Täällä on urakoitu tänään - ei pitkästyttävän viikkosiivouksen vaan yhden ainokaisen seinän parissa. Oikeastaan aloitin jo eilen, mutta Tikkurilan Helmi puolihimmeä kalustemaali loppui kesken ja hain tänään täydennystä. Tämä on vanha ulkoseinä, ja kun talo sai jatkopätkän, se jäi koristamaan kodinhoitohuonetta. Tällä hetkellä khh on tilavahko ilman kaappeja, sillä se toimii eteisenä kun varsinainen ulkoeteinen on vielä työn alla.

Huomenna pääsemme vaatehuoneen kimppuun; siippa asentaa hyllyt, minä maalaan päädyn hirsiseinän ja hoidan "likaisen työn" eli vaatteiden järjestämisen ja tavaroiden karsimisen. Kyllä siinä nuoruus hupenee.