tiistai 31. joulukuuta 2013

Kalsareita

Viime kerralla mulla oli vaikeuksia pysyä hereillä vuoden vaihtumista odotellessa, ja nyt meinasi aika loppua kesken kun piti muka pari hommaa ehtiä hoitaa pois alta - mm. vaatimattomasti puoletkymmenet kalsarit kuopukselle :b

Tämä on sama malli mitä olen tehnyt aiemmin, nyt vain laitoin tuon resorin vyötärölle. Kangas on puuvillaelastaanitrikoota, sitä myy Kangastukku. Metrille on hintaa naurettavat 11 €, mikä ei ole paljon etenkään kun tein siitä nämä viidet 62-senttiset housut ja trikoota jäi vielä pikkasen yli. Kangas joustaa ja palautuu hyvin, ja väritkin on pysyneet hyvin (tällä vihjaan kokemuksiini saman kankaan eri kuoseista joista olen aiemmin puolipotkareita tehnyt). Vielä voisin ko. puljua ylistää sen verran, että toimittavat tilauksen oikein nopeasti Matkahuollon kautta.

Jännittävää vuojenvaihetta! :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

Paikkafarkut

Olen kaipaillut farkkuja, sillä en vielä vauvan syntymän jälkeen mahdu hyppäämällä vanhoihin. Muistin, että minulla oli kirpputorilta heräteostoksena mukaan tarttuneet tämmöset vahvasti teinihenkiset kalsongit, joiden reiät tuntuivat alkuvauhkoontumisen jälkeen sittenkin liian mauttomilta. Ehostin housuja tummemmalla farkulla, niin että se näkyy reikäkohdan alta. Yksityiskohtaiset kuvat jäivät nyt ottamatta, sillä salamat putosivat telineistään parin kuvan jälkeen :b

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulua!

Herkullista köynnöstä, ota sieki siskolikka..
Tänä vuonna en tullut lähettäneeksi kortteja tai paketteja, niihin varatut rahatkaan eivät yritystermein menneet yksinäisten kissojen tai koirien tai vuorikiipeilevien isovanhempien hyväksi vaan pysyivät ihan iloisesti omassa taskussa. Tarkoituksena ei ollut jättää postia laittamatta vaan en vain saanut itseeni potkittua tarpeeksi vauhtia. Ensi vuonna parempi yritys :b

Lupsakkaa joulunaikaa kaikille!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Väriläiskiä

Keittiön pöydät on kiva pitää aivan tyhjinä, niin mahottomalta kuin se joskus tuntuukin. Halusin kaikille keittimille ja laitteille kaappitilat, ja se onkin osottautunu mitä mainioimmaksi ratkasuksi. Ainoastaan tuo ruohomainen kuivausteline saa luvan jatkuvaan oleskeluun.

Hairahduin joskus heräteostamaan tuommosen roomsafarin valmistaman "astian", ja nyt se tuli jouluvirityksiä laittaessa vastaan. Siipan mielestä on aivan pöhköä maksaa parikymppiä maalatusta ja taivutellusta metallilangasta, mutta.. parhaat ideat on yksinkertaisia :) Toinen silmiä hivelevä oivallus niillä on triangle -vaatepuu.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukukkia

En muista, onko näistä Boskken alassuin riippuvista Sky Planter -ruukuista tullut jo aiemmin jotain mainittua, mutta nyt laitoin niihin hyasintteja. Ostin nämä kesällä yrttejä ajatellen, mutta tämä pienin koko on niin onnettoman pieni että multaa ei mahdu tarpeeksi ja kastelussa täytyy olla tosi ahkera jotta rehut pärjäävät. Ennen hyasintteja näissä oli muratit, ja ne pärjäsivätkin ihan hyvin kunnes kastelu taas jäi. Ruukuissa kylläkin on tosi kätevä savinen astia sisällä joka tihuuttaa kukille vettä mutta kun en vain muista :)

Tämä on paras mahdollinen kukkaviritys meille - just nyt ei edes ole muuta koko talossa kun en viitsi olla kyttäämässä koko ajan ettei joukkueemme pelaa niillä jalkapalloa. Jos nyt ostaisin ruukkuja, päätyisin Huiskulan myymiin mustiin kumisiin törppöihin, kun näistä kaks neljästä on jo saanut säröjä. Näihin oli myytävänä myös vaijeria ripustamista varten, mutta soli jotenkin liian hieno/liian krominvärinen meille ja pihan vanhasta navetasta löytyikin tuommoset astetta komiammat vasikkaketjut sitä virkaa toimittamaan.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Tunika

Kursaisin naapurin koululaiselle joulujuhliin koltun. Aina yhtä ajoissa, sillä kekkerit ovat tänä iltana :))

torstai 19. joulukuuta 2013

Siirtokuvakokeilu


Tuttu lahjoitti vekaransa vanhoja vaatteita, joten sain kuin tilauksesta kokeilla siirtokuvan silittämistä ilman mahdollisen epäonnistumisen harmitusta. Kuvan sain joskus äitimuorilta, nuo vekarat on kovin innostuneita traktoreista ja muutenkin kaikista isoista ja äänekkäistä vempaimista.

Hihan tekstin kiinnitys meni ihan pipariksi, nostin paperin liian aikaisin ja viimeistelin sotkun hosumalla sitä huomaamattani raudalla. Uskon silti että itse kuvat pysyvät hyvin pesussa. Olen joskus silittänyt sitä leikattavaa siirtokalvoa joissakin vaatteissa olleiden pienten logojen peitoksi, ja ne ovat kestäneet vuosikausia pesussa. Tälle pusakalla oli suositeltu pesuohje 40°C, mutta eipä ollut parisataa-asteisesta raudasta moksiskaan.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kenkäritilä

Varastoa kaivellessa sattu silimään tuommonen joutilas puuritilä. Sipasin sen mustaksi ja päästin kenkien alla näivettyvän räsymaton lomalle. Kenkiä meillä on reilusti, joten laitoin osan suosiolla noihin peltikaappeihin ja vain ritilälle mahtuvat klopottimet saavat olla esillä. Ritilän voi siirtää mattoa helpommin, joten saattaa olla että kotitonttu vaivautuu esittelemään imuria sielläkin vähän useammin.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Froteetunika

Ompelin ihanalle pikku tenavalleni jouluksi valkoisen froteetunikan. Lisäsin malliin pikkuisen pituutta, kun ne aikasemmin hihkaisemani tuntuivat paitamaisilta. Joustofrotee on ihana atoopikolle. Valkoinen väri saa tämän näyttämään oikein juhlavalta :)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Suklaakoristuksia

Väsäsin meiän yrkän joulujuhlaan pari mokka-marenkikakkua. Tein näihin suklaakoristeet. Törmäsin noihin rulliin jossain netissä ja piti heti ottaa selvä miten niitä tehdään. Sitä varsinaisesti asiaan tarkoitettua reunakalvoa mulla ei ollut mutta piirtoheitinkalvoa löytyi. Sain teippaamalla piirtoheitinkalvosta riittävän pitkän, laitoin suklaan sille, kiersin kalvon spiraaliksi ja laitoin mukit painoiksi molempiin päihin pakastamisen ajaksi.

Tämä onnistuu tumpeloltakin ja on musta tosi siistin näkösiä. Kuvat on kahdesta eri kakusta, yritin ottaa kuvaa että näkis kuinka tuo suklaa on rullalla. Varmaan monelle ihan peruskauraa mutta mulle nyt uutta ja ihmeellista :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tällä ois uus ompelukone

Husqvarna Viking Emerald 116
Joulupukki kävi jo vähän ennakkoa tuomassa kun olen niin poskettoman kiltti ollu. Mulla on ollu hävyttömän kauan lainassa ystäväni kone, ja nyt vihdoin oli aika ostaa ihan oma. Päädyin uuteen, kun käytän konetta niin paljon.

Olen nettikauppojen varassa, ja kulutin valintaan suunnilleen valtavat viisitoista minuuttia, kiitos eläväisten jälkeläisteni. Merkki oli jo selvillä, niin tyytyväinen olen ollut tähän lainalaitteeseen. En uskaltanut ostaa halvinta mallia ja kalleinta en raaskinut, joten tuoreeksi masiinakseni valikoitui keskihintainen Husqvarna Viking Emerald 116.

Kone vaikuttaa näin ensi ompelusten jälkeen tosi jykevältä, luotettavalta ja varmalta - ja aika monipuoliselta. Langoitin ja kaikki! Ainoa arveluttava seikka on se, että lankakotelo sijaitsee päällä ja on houkuttelemassa pikkuväkeä hieroskelemaan lähempää tuttavuutta. Toisaalta koneessa on kova suojakotelo, joka vähän (huom. vähän) hillitsee uteliaiden naperoiden käpäliä eksymästä helpoimmin rikkoutuviin kohtiin. Olenkin opetellut heti alun pitäen käyttämään koteloa jos laite vähäksikään aikaa jää seisomaan.

Hoksasin ostaa jopa vaihtopuolia, ja vaikka pidänkin itseäni jossain suhteessa aikamoisena laiskurina, tulin puolanneeksi niihin valmiiksi kokonaisen värikirjon (mitali tulee postissa).

Tuo poljinkin on niin veikeä, pyöreän mallinen. Mullahan oli jossain vaiheessa olemassa semmonen Toyotan huikean oranssi mylly, jossa oli samanmallinen poljin. Onhan niitä lahjoitusraatoja riittänytkin, josko sitä tällä yhen elämän ajan huristelis :b

Ps. Ompelukoneen neulan jykevyyden ja vaihtoajan muistaa parhaiten, kun rustaa sen maalarinteippiin ja liimaa koneen kylkeen. Ja vielä jos muistaa joka vaihtokerta päivittää lapun, niin aina parempi.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Tonttulakkeja

Hups, meni sitten melkein pari viikkoa edellisestä päivityksestä.. sihteeri ois taas paikallaan :b Viimeistelin naperoiden hiippalakit. Samalla yritin ottaa jonkunlaista joulukuvaa. Aika realistisia niistä tulikin, aina joku onnistuu kaivamaan nenää tai yrittää paeta paikalta ;)) Pikkuneiti mokoma tirpaisi kaksosveljeään kuonoon niin että veri lensi nokasta. Joulurauhaa?