keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Pinjata-kakku kokeilussa

Vuodenvaihde on mainio syy pikku kekkereille ja siis leipomuksille. Maku-lehdessä vasta ollut ihastuttava pinjata-kakku jäi kummittelemaan mieleen, joten kokeilin tämmöisessä pikku mittakaavassa onko minulla mitään toiveita saada moista onnistumaan. Kakkupohjaan maku tummasta kaakaosta, kuorrute ja täyte on kermaa ja suklaata. Sisällä yllätyksenä pistaasipähkinöitä. Tämä on siis sellainen ihan pieni kakku, vuoka taitaa just litran vetää.

Sopi hienosti yhteen ja on niin omaan makuuni. Koristelusta olisin halunnut kauniimman tai selkeämmän, mutta piti oikaista kun toisessa kädessä oli pursotinpussi ja toinen piteli junioria käsivarren mitan päässä. Tuulihattuihin laitoin sitruunarahkaa ja suolaisiin savuporoa.

Herkullista ja jännittävää uutta vuotta!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulua!

Tunnelmallista, rauhallista ja lupsakkaa joulunaikaa itse kullekin säädylle!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Petivaatteet nukelle


Jouduin taas näyttäytymään keskussairaalassa, joten huvitin itseäni pienellä kirppiskierroksella. Kontista löytyi kuin tilauksesta metrikaupalla suloista kirkkaanpunaista sydänpuuvillaa, josta tein nukelle petivaatteet. Peiton sisään ompelin pienen oikean vauvan peiton, meillä kun on niitä niin paljon kaksosten vauva-aikojen jäljiltä. Tyynyyn taittelin levyvanua ja tikkasin keskeltä, ettei lähde kovin pyörimään siellä.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Taas suklaata

Tällä kertaa vuorossa joulujuhla. En jaksanut ajatella koko kakkua uusiksi, joten vaihdoin vain koristeet erilaisiin. Kalvo oli jossain hukassa, menin aivan leivinpaperilla mutta ihan hyvin se onnistui. Kauhea sotku suklaakoristeien tekemisestä kyllä tulee, ainakin mulla :b

perjantai 19. joulukuuta 2014

Supersuklainen kakku

Hihkaisin koulun joulujuhlaan pari tällaista kolmen suklaan kakkua, koristeena suklaakuorrutteisia hasselpähkinöitä ja manteleita. Pidin kakkuja sekä maun että ulkomuodon puolesta onnistuneina ja ilmeisesti kanssaihmisenikin, kun paluumatkalla oli pelkät tarjoilulautaset.
 
Laitetaanpa tähän vielä reseptintapaista talteen. Tein kaksi pientä kakkua, vuoan halkaisija noin 19 cm. Kahteen kakkuun yhteensä 2 prk Flora vispiä, 4 prk vaniljakastiketta, 3 levyä suklaata (½ levyä/kerros), 12 liivatetta (2 kpl/kerros), pohjaksi yhteensä kaksi pötköä dominoita ja 50 g voita. Päälle nuo Pirkka-suklaat. Vaniljakastiketta ei vaahdoteta, vain kerma. Massa jaetaan kolmeen osaan, josta jokaiseen lisätään sula suklaa ja liivate.

Jokaisen kerroksen välillä kannattaa odottaa vähän aikaa hyytymistä niin rajoista tulee selkeät. Jos vaniljakastikkeen asemesta käyttäisi tuorejuustoa, suklaata pitäisi varmasti laittaa levyllinen sillä tuorejuusto on niin "voimakkaan makuista maustamattomanakin", jos näin voi sanoa. Itse tykkään että tämä kakku on samettista ja täyteläistä, palanen riittää suklaanhimoisellekin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tonttulakkeja

Tuli pusattua pari tonttulakkia ja punaisesta Muijasta tuollainen vähän kesäisempi kapistus.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Samettilakki

Harmi, etten jaksa enempää keskittyä kuvien ottamiseen ja muistiinpanoihin, kun on taas kauheasti tarmoa puuhastella asioita - ja melkein rajattomasti aikaakin! Ompelin eilen pari tällaista samettilakkia, kangas varmaankin käyttämättömistä pöksyistä. Laitoin päälle napin, joka on päällystetty samalla vakosametilla. 

Kuvista tuli liian tummia, yksityiskohdat ei erotu, mutta vaikka oma ruskea kauteni meni jo joku vuosi sitten, on tämä mielestäni aivan hurmaava. Kangas vaikuttaa tosi laadukkaalta, ei esimerkiksi kerää mitään itseensä niin kuin vakosametit toisinaan.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joululiina

Poikkesin ipanoiden kanssa oikein pikaisesti siinä helluntaiseurakunnan kirpputorilla josta saa viedä kassillisen mitä tahansa viitosen nimelliseen hintaan. Löysin mm. tämän kivan lapsellisen joululiinan. Liina on valkoinen, keskellä tuommonen hilipakka omenakuvio ja reunoilla jotain köynnös- ja kynttiläjuttuja.

Meillä on lahjaksi saatuja luonnonvärisiä pellavaliinoja joita tavallisesti ollaan käytetty monissa pippaloissa, mutta ne ei oikeasti pohjimmiltaan vastaa mun kauneuskäsityksiä, vaikka sinällään harmonisia ja asiallisia ja varmaan tyylikkäitäkin monen mielestä ovat. Tämä iloisenkirjava kuviollinen versio sitä vastoin on hellyttävä, ja sitä paitsi siinä oli muutama kahvitahra jo valmiiksi - sopii hyvin, koska olen laiska nipottamaan että mikään tämän villikkolauman kanssa pysyisi edustuskelpoisena.

Sain vihdoin vaihdettua paperisiin ikkunatähtiin erilaiset pistokkeet. Hehkuja on muutamassa viikossa kulunut roppakaupalla, kun juniori kiskoo ja heiluttelee tähtiä liian pitkistä piuhoista. Jokaisen ikkunan yläpuolella on pistoke, johon tähden saa kytkettyä. Tosi kätevää, vaihdoin vielä led-lamput, niin jopa pitäisi kestää.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Paita froteesta

Ompelin pikkumiehelle paidan. Joustofrotee ja resori Kangastukku.comista.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Paita ja tonttulakkeja

Viime vuotiset moniväriset tonttulakit ovat kadonneet aivan merkillisellä tavalla, joten jouduin pusaamaan kerholaisille pikapikaa uudet. Punainen joustofrotee on Kangastukku.comista, se oli vähän liian tummaa omaan makuuni mutta käy näihin ihan hyvin. Jatkoin pikkasen poikien paitatäydennystä ja tein yhden keltaisen, sen kangas Royal-tuote.

Kokeilin ensi kerran tuota olkasauman vahvistamista vastakkaiseen langansuuntaan leikatulla kaistaleella. Sain Kangastukku.comista kauniin vaaleanpunaista joustofroteeta ja resoria, mutta niitä en ikävä kyllä ehtinyt vielä viipaloimaan kun aika hupeni muuhun arkiseen.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Peruspaitoja froteesta

Pojilla ei oikein ollu kuvassaolohaluja :b Ompelin pari paitaa joustofroteesta, kaava löytyy Ottobre 6/2012 -lehdestä. Tein tällä kertaa pykälää isommat, kun tuntuvat kasvavan niin äkäiseen nämä nassikat. Tämä on hyvä, sopusuhtainen, jopa siro malli. Laadukkaat froteet Royal-tuote, tulivat postissa kahdessa päivässä - ei voi kun kehua sitä nopeutta taas!

Siippa askarteli yläkerran kimpussa ja löysi sieltä vielä Päivämiehiä ja Koneviestejä purujen seasta. Mainos jälkimmäisestä. Nämä aikojen takaiset ilmoitukset on niin liikuttavia.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Väri-ilottelua

Tein pyynnöstä pari froteista lakkia. Toinen sai napin ja toinen tupsun.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Jouluverho

No nyt on yksi verho sentään koko talossa. Laitoin keittiöön tällaisen hyvää vuosikertaa olevan tonttukapan. Meillä oli lapsuudenkodissamme joulun aikaan tällaisia reilun jouluisia ja hilpakoita verhoja, tauluja ja koristuksia yllin kyllin joka puolella, enkä itsekään niitä pysty vastustamaan vaikka toisinaan puolisalaa haaveilenkin jonkunlaisesta harmoniasta ja harkituista yksityiskohdista, siitä mitä sanotaan kai sisustukseksi :)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Lippis

Tämä päivä meni vähän ajan tappamiseen huomista lääkäriaikaa jännittäessä, joten yllättäen ompelin ja taas jotakin ei-ihan-ajankohtaista. Tämä Muija -puuvilla on lapsuudestani tuttu, aika ajaton ja jollain tapaa myös veikeä. Ostin tämän pöytäliinana, mutta se oli kai ollut vain vähäisellä käytöllä kun oli niin nättikuntosta.