keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pikkuneidille hattu


Ilahdutin pikkuneitiä uudella hatulla. Musta-valkoinen on kätevä kun se sopii pikkukaverin kuori- ja fleecetakin väriin. Tässä yksilössä en jostain syystä muistanut ajatella kuvion kohdistamista, mutta ihan kiva siitä silti tuli. Saatiin lisää luntakin, jospa se koitus sen jo ennestään olleen kohtaloksi. Kilpisjärvellä sitä on vielä toista metriä, joten eipä nillitetä tyhyjästä :b

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Lakkeja

Puuvillaa, froteeta, vakosamettia... tällaisia ompeluksia tänään :)

torstai 24. huhtikuuta 2014

Paitoja froteesta


Kläppi sai viimein kovasti tarvitsemansa paitatäydennyksen. Tasosaumuri ryhtyi yllättäen vaatimaan parempia neuloja vaikka on tähän asti tehnyt nättiä jälkeä melkein millä vain laadukkaalla pallokärkineulalla. Nyt ostin kiltisti HAX -neuloja ja jopa oli taas sama vanha siisti jälki. 

Vaaleansinisen paidan kanttaukset ompelin "tavallisilla" jerseyneuloilla ja kyllä onkin hirvittävän rumaa sotkua, yllätin itseni enkä viitsinyt alkaa korjailemaan.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Lakit

Pyöräytin pari tilaustyötä, ja tämän jälkimmäisen kohdalla huomasin että siinäpä taitaa olla sopiva kangas jommalle kummalle noista pienemmistä. Varmaan liikaa vaihtoehtoja kun en itsekään osaa päättää sitä mieleisintä kangasta :)

Olin sen verran hurjalla päällä että laitoin pois joitain semmoisia kankaita joista en varmasti tässä elämässä tule mitään tekemään. Kumma kun niitä aina kertyykin, saan kyllä paljon lahjoituksia ja varmasti olisi paras saman tien antaa eteenpäin ne enpä-oikein-tiedä -yksilöt kun kuitenkin tiedän oman makuni.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lakkeja

Mulla oli suuret suunnitelmat tälle päivälle mutta en sitten ehtinyt kursia kaikkea kasaan.. ensi viikolla sitten :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä!

Tarvitsen paljon unta, mutta silloin tällöin kitkutan ihan tarkoituksellisesti pikkutunneille saattaakseni keskeneräisiä projekteja loppuun tai edes eteen päin. Viime yönä kupeksin vasiten ompelusten parissa. Vielä jäi vuori natiaisten vaatteita ompelua odottamaan, mutta nyt keskitytäänkin pääsiäisen viettoon ja lupsakkaan lorvimiseen perheen kanssa. Mukavia pyhiä, kanssaihmiset!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

T-paita

Tekaisin naapurin sällille synttärilahjan. Vihreä sopii mun mielestä hänelle tosi hyvin ja onhan se yksi omistakin suosikeistanikin :) En uskalla kovin usein antaa omia ompeluksia lahjoiksi sillä on silti aika vaikea tietää mistä toinen pitää, vaikka kuinka tuntisi ja tietäisi toisen vaatevalikoimankin :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Traktoreita

Sain postissa pari kangasta. Etenkin vihreä oli tosi kiva, ja jos siitä jää varsinaisesta käyttötarkoituksestaan yli niin saatan jopa kyhätä siitä nuoremmukselle bodyn..

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Lakki

Hyödynsin tähän hattuun Finlaysonin kivan liinan jämät.