keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Sateenkaarihattu pikkutytölle

Pusasin aamunavaukseksi pikkueukolleni iloisen kirjavan arkihatun Finlaysonin ja Marimekon puuvilloiden palasista. Vuorena Eurokankaan laadukasta Perla -puuvillaa.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Risumaja (akvarelli)

15*17 cm
Petyin tuohon ruskeaan jonka kanssa minulla ei totisesti ole silmää pelata ja meinasin heittää värittämisen kesken mutta kun uutta kuvaa ei ollut heti mielessä niin väänsin sitten valmiiksi asti.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hattuja

Mulla on niin kauhean monipuolista tämä tuotanto. Hattuja solkenaan ja kuvia silloin tällöin :)) Nyt laajensin piccolo-puuvillan värivalikoimaa ja tein siitä heti pari lippistä, ihme kyllä tuo sininenkin on ihan mukava vaikka sinällään tuota suomalaisten lempiväriksikin mainittua kaihdan. Sain myös pienen esiliinaksi ommellun kappaleen tuota iki-ihanaa Pirput parput -puuvillaa ja tuon yksilön saa pieni tyttäreni.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ommeltua ja kangasta

Tein pienen hatun.

Kävin pikkuneidin kanssa ison kirkon kirpputoreilla ja löysin paljon kivoja kankaita. Tällainen E. Heleniuksen tosi reilun värinen painokangas yhdistää mukavalla tavalla violettia ja oranssia, ja se on kelpo kompromissi äidin ja tyttären värimieltymyksiin. Saamme oletettavasti kesäksi jotain molemmille kelpaavaa päähänpantavaa.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Musta-valkoinen hattu ja purkuhommia

Raapaisin Optisesta omenasta syvän musta-valkoisen hatun. Purin pari tuntia taas tuota latoa, se on aika nopeasti etenevää hommaa ja suorastaan terapeuttista jos sattuu olemaan kekseliään ja vilkkaan poikalapsen äiti.. Tykkään rivakoista ulkohommista, lapsetkin saavat askarrella omiaan.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Keltakukkainen kangas ja muuta höyhennettävää

Ostin hiljattain kankaan, Finlaysonin liinan. Minulla on ollut tätä myös oranssilla pohjalla, ja tämä punapohjainenkin miellyttää tavattomasti mun silmääni. Oma pikku äkäpussinikin, se juniori, saa tästä kesäksi päähänpantavaa.

Mukava uppoutua johonkin sinänsä tyhjänpäiväiseen puuhaan koko päiväksi. Poistin pihamökistä viimeinkin kaikki lapsille sopimattomat tavarat ja litkut, joita sinne on edellisen asukkaan peruilta jäänyt. Intousin nyhtämään seinille kerrostetut tapetitkin, ja kömmänä näyttää jopa vähän mukavammalta näin.

Tämä piharakennus on piirustuksissa merkitty purettavaksi, mutta annamme sen nyt olla jos vaikka joskus innostuisimme ehostamaan sitä enemmänkin. Muutaman riman joudun näin ensiavuksi naputtelemaan seinään ja maalia töljään ulkoseiniin heti kun säät sallivat.

Nyt keli on yksiselitteisesti kauhea, kun lunta on valtavasti ja vettä on valtavasti ja kuraa on... aika paljon. Olen kai onnistunut itseltäni salaa kasvattamaan talven aikana hermot, sillä en jaksa vauhkoontua nipasta nappaan mutaisista ipanoista jotka lamppaavat sisään ja ulos vaihtamaan kuivia käsineitä ja kenkiä ja haalareita tiuhaan tahtiin ja kylppäri on mallia Syyria Venäjän jäljiltä. Todisteeksi joudun kai heittämään otoksen jossa pikkuneitini maalaa rikkaharjaa hyödyntäen tuota onnetonta yllämainittua pihamörskää savella. Tätä en varmaankaan olisi itse keksinyt..

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kukkakangas

Sain mahdollisuuden ostaa reilusti tällaista Tampellan isokukkaista kangasta. Pinkki on yksi lempiväreistäni, yritän aina välillä keksiä sen tilalle jotain koska se ei edes erityisesti taida sopia minulle tai kotiimme, mutta en pääse siitä irti. Tässä on niin mukavasti eri sävyjä.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kelta-vihreä hattu

Ai että tässä on niin värit mun makuun. Keltainen Tampellaa, vihreät Finlaysonia.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Vihreä hattu Tampellan kankaasta

Taas mulla jäänyt tämä kirjoittelu, mutta pääasiahan se on että saan tehdä ja tulee tehtyä kaikkea vaikka niistä ei muistiinpanoja tekisikään. Nyt on keväisiä ulkohankkeita työn alla, siippa tekee puita ja minä kaikkea muuta. Terassintapainen, piharakennusten maalaaminen ja paljon mukavia retkiä on ajatuksissa.