tiistai 26. heinäkuuta 2016

Puutalon ulkoportaat

Portaat ennen.. tältä näytti kotimme 2012
Taas ois jotain valmiina. Tai puolivalmiina, itse askelmissa ja kansilaudoissa ei ole mitään käsittelyä sillä ei vielä osattu päättää sopivaa. Runko on tervalla käsiteltyä puutavaraa. Kokeiltiin kyörätä tuohon vähän kiviä katkaisemaan sopivasti soran ja nurmen reunan ja toisaalta estämään ipanoita menemästä tuonne alle.

Väritys jatkaa samaa linjaa talon sisuskalujen kanssa: emme aluksi osanneet päättää vain yhtä väriä mustan ja valkoisen kaveriksi, joten tuntui luontevalta ottaa otos niistä mieluisista ja saada niin sisältä ja ulkoa yhtenäinen kokoinaisuus. Oma osuuteni tästä urakasta on siis todellakin ollut vain tuo maalaus, siippa hoiti suunnittelun ja toteutuksen kesälomansa ratoksi.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Värikäs hattu ja marjastusta


Ompelin aamunavaukseksi eräälle naisihmiselle hatun. 

Pääsimme siipan kanssa kaksin hillajängälle ja saimme mukavan saaliin. Mustikoitakin oli jo vähän kypsänä.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kestokassin vahakangaspäällinen

Sain päähäni kokeilla vakinaisesta palveluksesta eronneiden vahakangasliinojen uudelleenkäyttöä. Arvelin kestokassin kuorruttamisen olevan varmin tapa saada luja kauppakassi, meillä kun käydään kaupassa kerran viikossa ja silloin sieltä riittääkin kyörättävää.

Aloitin ompelun kassin suulta, joten saumat jäivät taitteen alle näppärästi piiloon eivätkä pääse rispaantumaan. Tein vähän turhaa työtä kun ompelin saumoihin kanttaukset, sillä vahakangas on sen verran napakkaa että vain vähän reiluilla saumanvaroilla kassin entinen päällinen olisi jäänyt helposti piiloon. Minulla on muistaakseni muitakin vanhoja ja tarpeettomina makaavia vahakankaita kuin tätä musta-valkoista Muijaa, joten taidanpa sopivalla ajalla kokeilla niistä.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Oranssia hattua ja hillajänkää

Kesä on mukavaa aikaa, etenkin kun on mahdollisuus pitää vapaata pitkiä aikoja niin kuin meillä on viime vuosina ollut. Kalassakäynti, retket ja etenkin marjastaminen ovat minusta parasta lyhyessä ja vähälumisessa lapin kesässä. Nyt on oikein hyvä hillavuosi, ja olen itsekin päässyt ihan rauhassa hillaan. Mustikoita olen viime vuosina noukkinut hurjia määriä, mutta nyt on tätä oranssinkeltaistakin ihanuutta pakastimessa enemmän kuin ikinä aiemmin. Hillan satokausi on niin lyhyt että intoa päivittäiselle pienelle marjaretkelle ei tarvitse etsiä.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Yhenlainen tilkkutyö

Tein koosteen musta-valkoisista kankaista. Eivät toki kaikki yhdessä hatussa pääse esille mutta ne jotka ensimmäisenä osuivat käteen tuosta väriyhdistelmästä. 

Kesäloman alku on ollut oikein leppoisa. Olen jokseenkin voimakkaasti työorientoitunut, minulle sopii suuriruhtinaalliset urakat joissa saa panna kaikkensa peliin: tykkään kun pääsen purkamaan erilaisia odottavia kaaoksia ja laittamaan paikkoja järjestykseen ihan ajan kanssa. Ja mukavaa on myös se, että jos asiat eivät huvita, minun ei ole pakko tehdä mitään.

Meillä tehdään ulkoportaita ja se tuoksuu tervalle. Kyllästetty puu ei oikein iskenyt ja tuo rungon kyllästäminen olikin mukava vaihtoehto. Isot niistä näyttää tulevan, niin kuin olisi komeampikin talo tämä meidän vaatimaton torppa. Tuppaa nuo hommat aina livahtamaan lapasesta..