tiistai 13. maaliskuuta 2018

Puolapuut

No ny saatiin sitten puolapuut kasattua ja paikoilleen. Väristä tuli tosi hyvä, pelkäsin että se olisi ruskea, mutta vaaleassa koivussa tuo öljypetsi on se kaivatun pikimusta ja himmeästi kiiltävä.

Puolapuut toimivat kiipeämismahdollisuuden lisäksi molempien sänkyjen kannattimena. Nämä ovat vanhat, jollain koululla aikansa palvelleet. Alunperin pinnassa on ollut perinteiseen tapaan lakka. Uusi pintakäsittely tehtiin samalla tavaralla kuin aulan lattia, eli Osmo öljypetsi ja päälle se vaha. Ylimpään ja keskimmäiseen sänkyyn lienee paras laittaa kaide varmuuden vuoksi.

Luulin, että minulla olisi vintin valmistuttua kauhea sisustusinto, mutta sitä vielä odotellaan. Yövaloja täytyy hommata, joitain huonekaluja ja hyllyjä ja kunnolliset päiväpeitotkin löytäisivät paikkansa. Ja verhotanko, sekin uupuu. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa virity asumiskuntoon.

Lapset ovat vihdoinkin oppineet pitämään järjestystä; olen monta kertaa yllättynyt iloisesti töistä tullessa kun jo eteisessä kenkäparit ovat tikitilleen rivissä. Ehkäpä laajentuneet tilat vähän kannustavat siihenkin.

3 kommenttia:

  1. Vau! Huippua suunittelua vinon katon alle. Ihana lapsosten tuonne kiivetä nukkumaan ja muutenkin.
    Paula

    VastaaPoista
  2. Olette päässeet eteenpäin! Onnittemut! :)

    VastaaPoista